Toisinaan (jatkuvasti) taaperon elämä tuntuu olevan niin kovin vaikeaa ja epäoikeudenmukaista. Huoh. Näihin mun tuntemuksiin voi varmasti samaistua jokainen taaperon omistava.
Mikään ei ole hyvin, hermot menee (siis lapsella ja kyllä äidilläkin!), kun kielletään tehdään ihan varmasti kahta kauheammin sitä kiellettyä juttua, ollaan ilkikurisia jne. jne. Eilen kävin Aatun kanssa kaksin kirppiksellä. Virhe! Mies olisi ollut kotona. Miksi ihmeessä en jättänyt tuota nykyään rattaissa viihtymätöntä päättömästi juoksentelevaa, huutavaa taaperoa kotiin! Oi miksi!? Otin Aatulle vieläpä omat rattaat mukaan että viihtyisi vähän paremmin. Viihtyihän se pari ekaa hyllyn väliä. Sitten alkoi kitinä ja kiemurtelu rattaissa ja niistä oli pakko päästä pois. Siitä seurasi sinne tänne säntäily ja minun juoksentelu karkuun lähtevän lapsen perässä. Suurin osa kirpparilla vietystä ajasta meni siis siihen, että yritin pitää Aatun edes jokseenkin näkyvissä ja valvoa ettei Aatu ota pöydistä ainakaan helposti särkyviä tavaroita eikä muutenkaan kiikuttele tavaroita minne sattuu. Yllättävän hyvin Aatu kyllä laittoi aina tutkimansa tavaran takaisin sinne mistä sen otti. Meidän perjantai-illan kauppareissu meni hyvin samalla kaavalla vaikka mies oli tosin siellä mukana jotenka toinen sai juosta Aatun perässä ja toinen haalia tavaroita ostoskärryyn. Kirppikseltä ostin Aatulle kaksi pientä koiralelua. Annoin ne Aatulle autoon tutkittavaksi. Taustapeilistä huomasin, että Aatu tukki toista koiraa suuhunsa. Komensin, että ei suuhun! Tästä seurasi vain ja ainoastaan se, että Aatu tukki kahta kauheammin koiraa suuhunsa ja otti vielä sen toisenkin koiran ja alkoi oikein hädällä viemään suuhun! Tiesi siis juuri mitä tarkoitin! Täytyi vaan taas kokeilla että onkohan se äiti nyt ihan tosissaan. Tietysti en voinut komentaa autolla ajaessa muuta kuin suullisesti. En voinut esim. ottaa koiria pois Aatulta kun ei usko.
"Ei! Lopeta! Älä mene sinne! Et ota! Nyt uskot mitä sanotaan!" Tätä mantraa hoen nykyään päivästä toiseen ja ainakin tuntuu siltä että ihan koko ajan! Välillä en enää edes jaksa kieltää vaan annan Aatun tehdä/ottaa jotain ns. kiellettyä ellei siitä mitään suurta vaaraa ole. Esimerkiksi keittiön laatikoista hakee yhtä sun toista tavaraa ja keittiön alalaatikosta käy napsimassa minun myslejä. Aina ei jaksa kieltää ja pyrin arvioimaan tilanteen, että onko siitä nyt oikeasti jotain haittaa jos Aatu esimerkiksi sen paistinlastan laatikosta hetkeksi ottaa tai napsii muutaman murun minun mysleistä. Eikä tämä varmasti vielä tästä helpota. Edelleen vain kauhulla odotan sitä kunnon uhman syttymistä. Aatu on nyt keksinyt myös syöttötuolissa seisomisen. Ei ole ikinä ennen edes yrittänyt seistä syöttötuolissa. Ajattelin jo, että Aatu ei sitä ala tekemäänkään. Kunnes eilen jostain kumman syystä yhtäkkiä seisoi syöttuolissa ja sen jälkeen on muutaman kerran ihan ilman mitään kunnon syytä noussut yhtäkkiä istumasta seisomaan. On myös hoksannut sen, että voi työntää keittiön tuoleja sinne tänne ja tuolin avulla ylettyä kaikkiin sellaisiin paikkoihin joihin ei muuten ylety. Nyt siis selkeästi hiljalleen aletaan ihan tosissaan testaamaan niitä äidin ja isän hermoja ja sitä mitä nyt oikeasti saa tehdä ja mitä ei. Nykyisin paljon puhutaan siitä, että pitäisi välttää sanomasta lapselle aina ei. Tietysti olisi ihan kiva varmasti jos edes välillä oma reaktio olisi jotain muuta kuin EI! Välillä yritän viedä Aatun huomion johonkin muuhun, että kielletyn asian tekeminen loppuisi. Mutta ei sitä vain aina arjessa jaksa etsiä jotain kiertoilmaisua/tekemistä. Lisäksi mielestäni lapsen on kuitenkin todella tärkeää oppia sana ei ja että kun ei sanotaan, niin sitä myös tarkoitetaan! Aatu tietää jo melko hyvin mitä hän saa tehdä ja mitä ei. Silloin kun Aatu alkaa jotain kiellettyä tekemään usein vilkaisee minuun juuri sen näköisenä, että tietää kyllä tekevänsä jotain kiellettyä mutta silti täytyy vielä kokeilla josko kuitenkin saisi. Aatulla myös menee hermot siihen, jos joku juttu ei toimi niin kuin hän haluaa. Silloin tavarat lentää ja tulee itku.
Meidän päivät koostuu tällä hetkellä hyvin pitkälti tuosta minun mantrasta, kitinästä ja kaikkien kiellettyjen asioiden tekemisestä ihan jatkuvasti. Toisaalta sitten taas Aatusta tulee esiin koko ajan uusia ihania puolia. Yhtäkkiä saattaa vain nauraa ja nauraen juosta ympäri asuntoa touhottaen. Sitä touhua ei voi kuin itsekin nauraen seurata. Tietenkin Aatun kanssa yhdessä touhuaminen on myös koko ajan hauskempaa, kun Aatun taidot kehittyy ja hommassa alkaa olla jotain järkeä/suunnitelmallisuutta. Välillä Aatu pysähtyy yhtäkkiä jo joksikin aikaa oikeasti leikkimään. Tosin nämä hetket ei todellakaan ole vielä pitkiä, mutta kuitenkin. Joskus harvoin kun tulee hiljaista ja vilkaisen mitä Aatu tekee, on ihana huomata että hän välillä hiljaa itsekseen tutkii lelujaan tai jotain kirjaa. Useimmiten kyllä nykyään jos hiljaista tulee niin se ei tiedä mitään kovin hyvää...Aivan normaalia taaperon käytöstä mutta silti niin raastavaa!
Ah tätä ihanaa kamalaa taaperon elämää!
P.S. Saisi nuo sateet jo loppua! Pää meinaa ihan tosissaan hajota koko meidän perheellä kun ei kunnolla pääse ulos moneen päivään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti