Salille!

Ajatuksena oli, että jätetään miehen kanssa omat harrastukset/menemiset ihan minimiin iltaisin nyt, kun Aatulla on alkanut hoito. Sen sijaan keskityttäisiin enemmän viettämään aikaa yhdessä koko perheenä. Toteutettiin tätä ajatusta n. 1,5 viikkoa. Aatulla on hoito alkanut rullaamaan sen verran hyvin, että mieleen alkoi hiipiä ajatus salille pääsystä. Oma mieli ja keho alkoi jo kaivata treeniä. Alkoi olla jo sellainen tukala olo ja fiilis, että nyt olisi kyllä jo pakko päästä jotain tekemään.

Aatun hoidon aloitus kun on mennyt niin hyvin, niin päätettiin miehen kanssa tällä viikolla että palautettaisiin jo omat harrastukset mukaan kuvioon ainakin yhtenä iltana viikossa kummallekin. Itse kävin salilla keskiviikkona ja voi vitsit miten ihana fiilis tuli vaikka taukoa nyt ei lopulta ollut kuin se 1,5 viikkoa. Tuli taas todettua, että kyllä minun oma kokonaisvaltainen hyvinvointi tarvitsee sitä fyysistä kunnon treeniä säännöllisesti. Mikäli treenissä on tauko, alkaa yhtä sun toista paikkaa herkemmin kolottamaan ja oma mielikin alkaa olla koko ajan huonompi mitä pidemmälle tauko venyy. Nautin treenistä täysin siemauksin mutta kuitenkin mielessäni kiiruhdin jo takaisin kotiinkin. Tuntuu, että treeni tulee tehtyä jopa tehokkaammin kuin ennen, kun haluaa päästä kuitenkin kotiin vaikka treenaaminenkin on omalle hyvinvoinnille melko ehdotonta.

Eka viikko hoidossa

Nyt on Aatun eka täysi hoitoviikko takana. Hoitopäivät on ollut tällä viikolla jo ihan kunnon mittaisia. Onneksi pystytään miehen kanssa vuorottelemaan niin, että silloin kun minulla on iltapainotteisempi työvuoro, mies menee aikaisemmin aamulla töihin, että pääsee hakemaan Aatua hyvissä ajoin. Sitten taas kun minulla on aamupainotteisempi vuoro niin mies menee töihin vähän myöhemmin ja minä haen Aatun töistä päästyäni. Näin Aatun ei tarvitse oikeastaan ikinä olla hoidossa  yli 8 tunnin päivää.

Aatun eka viikko hoidossa on mennyt hyvin! Tosin kotona on ollut ihan järkyttävää kiukkuilua. En tiedä osoittaako Aatu mieltään hoidon aloituksesta vai johtuuko kiukkuaminen puhkeavasta poskihampaasta. Viime viikonloppuna ja alkuviikosta Aatu heräsi tooodella aikaisin aamulla itkemään eikä itku lakannut ollenkaan. Lopulta halusi meidän väliin, mitä ei yleensä halua ikinä. Ei Aatu kuitenkaan meidän välissä nukkumaan suostunut vaan pyöri ja hyöri. Iltaisin kiukkuaminen on ollut aivan käsittämätöntä ja hermot on mennyt ihan joka asiasta. Tavarat on lennellyt ja itku raikunut. Saattaa alkaa jo kunnon uhmakin nostaa päätään hiljalleen... Kiukkujen ja levottomien öiden vuoksi käytiin lääkärissä tarkistamassa ettei korvissa vain ole tulehdusta kun Aatulla jokin aika sitten oli flunssaa. Korvat olivat onneksi puhtaat ja lääkärikin oli sitä mieltä, että puhkeava poskihammas saattaa häiritä.

Hoidossa päivät ovat menneet kuitenkin todella hyvin. Kun Aatun aamulla vie hoitoon, lähtee hän heti touhuamaan jotain ja ottamaan kontaktia muihin. Hakiessa on taas vastassa touhuissaan oleva poika. Eilen kun Aatun hain iltapäivällä, seisoi hän tuolilla leikkivispilä kädessä ja piti kauheaa kälätystä :D  On tuntunut jopa epätodelliselta, että hoidon aloitus on ainakin tähän saakka mennyt näin kivuttomasti! Aatulla ei edelleenkään kauheasti puhetta tule. Ihan muutamia sanoja on miehen kanssa bongailtu. Toivon, että hoito edistäisi Aatun puhetta. Olisi se Aatullekin mukavampi, että saisi sanottua mitä haluaa ja mitä tarkoittaa kuin että joutuu vain sormella näyttämään ja önisemään jotain epämääräistä. Nyt jo on nimittäin ollut huomattavissa kuinka Aatu turhautuu kun häntä ei ymmärretä.

Moposta on tuntunut tulevan kova juttu nyt hoidon alettua :D Potkupyörä ei edelleenkään oikein kiinnosta...

Reipas päiväkotilainen ♥

Päiväkodilla oli tällä viikolla vanhempainilta johon osallistuin. Vanhempainillasta jäi todella hyvä fiilis ja tuli sellainen olo, että on ihanaa, että Aatu on saanut hoitopaikan juuri tästä päiväkodista. Tällä hetkellä siis kaikki hyvin Aatun päiväkodin aloituksen suhteen. Tietysti olen varautunut myös siihen, että takapakkia voi tulla. Nyt kuitenkin iloitaan koko perhe siitä, että homma on lähtenyt näin hyvin rullaamaan. Omat harrastukset on miehen kanssa nyt tarkoituksella jätetty minimiin hetkeksi ja keskitytään viettämään aikaa koko perheen voimin iltaisin. Tosin, koska hoidon aloitus on mennyt näinkin hyvin, niin luulen, että aloitellaan jo pian taas ottamaan arkeen mukaan omatkin harrastukset. Eilen oikein mietin, että tällä hetkellä olen todella iloinen ja hyvillä mielin meidän arjesta. Tuntuu, että kaikki palaset ovat loksahdelleet paikoilleen juuri niin kuin kuuluukin. Tästä on hyvä jatkaa arkea sekä syksyä eteenpäin :)

Päiväkotiarjen alku

Pari päivää sitten alkoi Aatun päiväkotiura hiljalleen. Ensin Aatu kävi isänsä kanssa tutustumassa päiväkotiin yhtenä päivänä ja sen jälkeen meni jo hoitoon parina seuraavana päivänä muutamaksi tunniksi. Ensimmäisenä päivänä Aatu oli hoidossa pari tuntia ja seuraavana melkein neljä tuntia. Onneksi tälläinen edes lyhyt pehmeä lasku hoidon aloittamiseen oli mahdollista. Ensi viikosta lähtien alkaa jo selkeästi pidemmät hoitopäivät.

Pari ekaa lyhyttä päivää hoidossa on mennyt hyvin. Aatu on kovasti heti touhunnut muiden lasten kanssa ja oli jo alkanut pelleilemään jonkun toisen pojan kanssa ruokapöydässä niin, että seuraavana päivänä oli pitänyt pojat laittaa eri pöytiin istumaan että syömisestä oli tullut jotain :D Vaikka pari ekaa päivää on mennyt hyvin, olen täysin valmistautunut siihen, että itkua ja kiukuttelua tulee vielä kun hoitopäivät pidentyvät ja Aatu tajuaa, että hoidossa täytyy olla joka päivä pitkän ajan.

Siitä huolimatta että olen itsekin töissä päivähoidossa, olen ollut jotenkin aivan pihalla että mitä kaikkea sinne hoitoon nyt täytyy varata mukaan ja mikä systeemi olisi paras missäkin asiassa. Suutarin lapsella ei ole kenkiä ja silleen.... Tossut päivähoitoa varten olen hommannut Aatulle jo pitkän aikaa sitten (taisi olla keväällä). Tosin silloin kun ne hommasin, ajattelin että niitä voitaisiin käyttää myös kotona/perhekerhossa tms. Ajattelin ottaa tossuista vähän reilumman koon, että menisivät mahdollisimman pitkään. Tossujen tultua tajusin, että ne olivat vielä silloin aiva liian pitkät jalkaterän pituudesta ja lisäksi tossut oli hanakala saada jalkaan kun Aatulla nähtävästi on vähän pulleampi jalkapöytä. Pidin tossut ja ajattelin, että Aatun jalka kaventuisi siihen mennessä sopivasti kun tossut olisivat sen kokoiset että niitä voisi oikeasti käyttää. Nyt tossut ovat juuri hyvän kokoiset pituudesta, mutta jalkaan ne on edelleen hankala saada. Aatu piti tossuja muutamana päivänä ennen hoidon alkua kotona siinä toivossa että ne käytössä vähän venähtäisivät. Otin tossut päiväkotiin Aatulle, mutta jo eilen aamulla kun kiskoin niitä Aatun jalkaan, totesin, että ei tästä tule mitään. Ehkä me vanhemmat ne vielä jotenkin saadaan/ehditään laittaa Aatun jalkaan, mutta en halua, että päiväkodin henkilöstö joutuu kauheasti käyttämään aikaa siihen että saa yhdelle lapselle tossut. Mies mainitsi, että kumpanakin päivänä kun hän on Aatun hakenut, ei hänellä ole tossuja ollut ollenkaan. Toki Aatulla on ollut jalassa jarrusukat että en tiedä onko työntekijät ajatelleet, ettei Aatu tarvitse tossuja tai sitten työntekijät ovat heti todenneet että eivät saa tossuja Aatun jalkaan ja jättäneet siksi ne laittamatta. Harmittaa kyllä todella paljon noiden tossujen kohtalo. Tossut ovat For Minis and Mommiesin tossut ja aivan ihanat! Mutta nähtävästi meidän pojan pullealle jalalle liian pienet....Piti sitten alkaa miettiä, että millaiset tossut hankitaan tilalle. Olen heti jotenkin vältellyt sellaisia ns. "perinteisiä" ballerinamaisia tossuja. Siis sellaisia mitä myydään joka marketissa ja maksaa muutaman euron. Toki ne olisivat edulliset mutta....Materialisti mikä materialisti tässäkin asiassa :D Googlettelin erilaisia tossuja ja löysinkin yhdet tosi kivan malliset. Hinta vain oli 50€. Vaikka kuinka materialisti olisinkin niin en millään taivu ostamaan päiväkotiin 50€ tossuja! Etsin muita vaihtoehtoja ja vastaan tuli Name Itin tossut. Sopivasti yksi liike jopa myy täällä Seinäjoella Name Itin tuotteita. Lähdettiin koko perhe heti lauantaiaamuna katsastamaan löytyisikö tossuja tuosta liikkeestä. Uutena mallina oli tullut sellainen missä oli bulldogin kuva ja teksti "GAME ON!". Ei yhtään minun tyyliset. Mutta onneksi mitä ilmeisimmin vanhemman(?) malliston tossuista löytyi juuri yksi pari Aatun kokoa. Niiden kuva miellytti minun silmää heti paljon enemmän ja hintakin oli edullisempi mitä niissä bulldog-kuvalla varustetuissa. Niidenkään tossujen kuva/väri ei ollut mikään "wau pakko saada!" efektin aiheuttaja, mutta kivemmat kuitenkin kuin bulldogit. Netistä tilaamalla olisi tietysti ollut vielä enemmän vaihtoehtoja, mutta en millään jaksanut alkaa tossuja mistään tilailemaan ja toisekseen olisi tossut kiva mahdollisimman pian saada päiväkotiin.

Name Itin tossut, joiden kuvasta/tekstistä en tykännyt yhtään. Kuva täältä

Tossut jotka lopulta ostettiin.

For Minis and Mommies tossut, jotka eivät vain sopineet Aatun jalkaan :( Kuva täältä 

Vuotta vanhempi ja kiitollinen

Varoitus! Nyt tulee vähän syvällisempää tekstiä...

Mietin pitkään, että kirjoitanko edes tästä aiheesta vai kirjoittelisinko vain pinnallisempia juttuja tähänkin postaukseen. Eilen minut valtasi vaan niin hyvä olo tämän asian takia, että haluan tuoda sen julki myös täällä blogin puolella. 

Minulla oli eilen syntymäpäivä. Eipä noita synttäreitä enää tämän ikäisenä juurikaan tule juhlittua. Sain eilen onnitteluja kivan määrän. Tietenkin mieltä lämmittää facebookissa kirjoitetut "Onnea" viestit ja jokaisesta onnittelusta olen kiitollinen. Erityisesti kuitenkin mieleeni toi aurinkoa muutama viesti, jossa hyvät ystäväni onnittelivat minua, mutta sen lisäksi kertoivat miten ihanaa on että olen olemassa. Voin kertoa, että kun on ollut elämässä myös sellainen vaihe ettei ole ollut yhtäkään ystävää, tuntuu tuollaiset viestit entistä arvokkaammalta. Ystävät eivät todellakaan ole itsestäänselvyys. Puhun nyt nimenomaan ystävistä, en kavereista. Minulla on ollut vaihe elämässäni, että minulla ei ollut yhtäkään ystävää mutta ei kyllä oikeastaan kaveriakaan sillä hetkellä. Se oli raskasta! Todella raskasta. Onneksi täysin ilman kavereita olin vain hetken. Kaverisuhteita alkoi hiljalleen uudestaan syntyä, mutta todellisia ystävyyssuhteita ei juurikaan. Kaveri-/ystävyyssuhteiden kanssa olen taiteillut todella monen vuoden ajan. Useat kaverit ovat vain ns."jääneet". Yhteydenpito on hiljalleen vähentynyt ja lopulta on huomannut, että puoleen vuoteen/vuoteen ei olla oltu missään yhteyksissä saatika nähty. Uskon, että se vaihe elämässäni, kun minua kiusattiin eikä minulla ollut yhtään ystävää, on vaikuttanut siihen, että minun on hankala pitää yllä kaverisuhteita enkä kovin helpolla saa kaverisuhteita syvennettyä ystävyyssuhteiksi. Nyt voin kuitenkin kertoa, että minulla on ystäviä! Ja aivan superihania sellaisia, joiden kanssa pystyn olla täysin oma itseni. Olen saanut näistä ystävistä valtavasti voimaa jaksaa arjessa ja elämässä yleensäkin. Todella todella iso kiitos jokaiselle ihanalle ystävälleni! En varmasti ole aina se helpoin ihminen, jonka kanssa olla tekemisissä, mutta te olette minua jaksaneet ja se juttu on aivan super! Viestit siitä, että olen oikeasti teille tärkeä, saivat minut nieleskelemään kyyneleitä ja miettimään kuinka onnellinen ja kiitollinen oikeasti olenkaan näistä ihanista ihmisistä ♥