sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Asuntomessut 2016 osa II

Palaan vielä tässä postauksessa asuntomessuihin. Asuntomessuillahan olimme koko perheen voimin ystäväperheen kanssa viime viikon lauantaina. Kovin montaa taloa ei ehditty kiertää vaikka oltiin alueella melkein 6 tuntia. Tähän suurin syy se, että meillä oli mukana kaksi taaperoa. Viime postauksessa kerroin vähän valaisimista, jotka minua miellyttivät sekä erilaisista lastenhuoneista. Tässä postauksessa ajattelin esitellä vähän messuilla nähtyjä keittiöitä sekä yleisesti vähän kaikenlaista sälää, jota en kategorioi sen kummemmin mitenkään.

Aloitetaan niistä keittiöistä. Paljon, todella paljon, messujen taloissa näkyi valkoista keittiöissä. Valkoisen lisäksi paljon näkyi mustaa ja joissakin keittiöissä keittiön pääväri oli musta. Itseäni ei oikein täysvalkoinen keittiö/koti miellytä. Valkoista voi olla kyllä, mutta jos koko talo ja keittiö on aivan lattiasta kattoon täysin valkoista ei se enää mielestäni ole kiva. Nimenomana keittiössä kalusteet ja tasot tuovat loistavan mahdollisuuden tuoda esille vähintään pieninä ykstyiskohtina muutakin väriä kuin valkoista. Ainakin yhdessä talossa jossa kävimme, koko talo oli sisältä aivan valkoinen. Lattiat valkoiset, katto valkoinen, seinät valkoiset, lähes kaikki kalusteet valkoiset. Sohva oli tuossa talossa musta. Muutoinkin valkoisen lisäksi talossa oli pääasiassa käytetty sisutuksessa vain musta-valkoisia juttuja. Ihan pienesti siellä täällä oli esimerkiksi tyynyissä keltaista. Omaan makuun sen talon tyyli meni jo yli. Kyllä liika on liikaa missä vain asiassa, jopa valkoisen värin käytössä. Talo oli kyllä pohjaratkaisultaan kiva ja terassi talossa oli todella kiva, mutta valkoista sekä musta-valkoista oli vain aivan liikaa. Noh nyt lähti teksti rönsyilemään ihan muuhun kuin keittiöihin :D Tässä nyt muutama kuva keittiöistä joista pidin. Tykkään, että keittiö on ilmava ja mieluiten samassa tilassa olohuoneen/ruokailutilan kanssa.

Saarekkeesta keittiössä olen haaveillut jo pitkään. Sellainen olisi kiva löytyä meidän seuraavan kodin keittiöstä.
Tässä keittiössä pidin erityisesti tuosta aamiaiskaapista. Olisi ihan huippu!
Tämän talon keittiö/sen värit jotenkin erityisesti kolahti. Keittiötä ei oltu vedetty överiksi, mutta oli silti nykyaikainen ja kaikki tarvittava löytyy. Vähän tuossa ehkä tulee sellainen käytävämäinen ahdas fiilis kun ei ole sitä saareketta,eikä tilaa laatikostojen/tasojen välissä ole mitenkään älyttömän paljon, mutta silti tämä vain oli kiva. 
Kuva samasta talosta/keittiöstä kuin edellinen. Keittiötasosta täytyy siis ottaa muutama rappusaskelma alas että pääsee oleskelutilaan. Tämä kyseinen talo oli muuten myytävänä. Olishan se ihana <3 mutta niin on myös hinta...Eikä mitenkään positiivisessa mielessä ihana tuo hinta :D Koti oli kaksi tai noh periaatteessa 2½ kerroksinen. Ruokailutila oli samassa tasossa keittiön kanssa.
Kuten jo aiemminkin olen maininnut, jäi meiltä todella todella monta kohdetta kokonaan käymättä/näkemättä. Monen monta keittiötäkin jäi siis näkemättä. Vaikka edellisessä postauyksessa puhuin, että laitan kuvia sellaisista asioista mistä pidin niin päätin nyt kuitenkin laittaa tähän postaukseen kuvia myös jutuista mistä en niin pitänyt kun sellaisistakin jutuista otin muutamia kuvia. Nyt kun keittiöistä oli puhe, voisin laittaa kuvan yhdestä keittiöstä josta en niin pitänyt, koska se oli omana makuuni pikkuisen liian valkoinen. Tämä kuva ei kuitenkaan ole siitä talosta joka oli täysin valkoinen lattiasta kattoon vaan kyseessä on eri kohde.

Seuraavaksi on sekalaisia kuvia eri kohteista ja kuvien alle olen vähän selittänyt mistä kuvassa olevasta erityisesti pidin tai mahdollisesti en pitänyt.
Tässä saunassa seinä oli hauska ja erilainen kuin yleensä.
Tämä sauna oli <3 Tälläisen voisin haluta omaan kotiinkin.
Tästä saunasta taasen en tykännyt yhtään. Koko seinä lasia ja lauteet noin päin ja värinä vielä oikein tuollainen vaalea että varmasti korostuu se, joka lauteilla istuu. Vaikka kuinak sanoisi vain oman perheen kesken tulisi minulla tuossa saunassa sellainen "olen kuin tarjottimella" olo. Mielestäni saunan kuuluu olla vähän sellainen hämyinen/pimeä ja lauteilla tulee saada istua vähän niin kuin "piilossa".
Eiih kuvat alkaa taas heitellä mihin sattuu! Taitaa kuvia olla jotenkin liikaa aina siinä vaiheessa kun ne alkaa pomppia mihin sattuu eikä suostu mennä sinne minne haluaisin....Kuvia olisi vielä esiteltävänä jotenka anteeksi mutta nyt on pakko tehdä vielä osa III jonka laitan heti tämän postauksen perään ja jatkan siitä mihin tässä jäin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti